lauantai 21. helmikuuta 2015

Arabi

Niissä minun superaikaansaanoksissani on kestänyt, sillä silmättömiä, korvattomia, harjattomia sekä sieraimettomia raatoja kertyy kyllä ihan mukavasti, mutta korvat ovat vain minulle sellainen kammovaihe, johon kaikki aina tyssää. Tämän kuitenkin olen saanut saatettua loppuun saakka, ja toinenkin on lähes valmis, korvatkin jopa päässä.

En ole kamalasti ennen tätä talvea keppihevosia tehnyt, joten tässäkin kaverissa olisi kyllä ainakin minun makuuni parantamisen varaa. No, en kyllä pidä koskaan missään tilanteessa omasta kädenjäljestäni, enkä koskaan voi tulla omistamaan yhtään omatekemääni hevosta, sillä en vain kestäisi sellaisen katselemista. Parempi rajoittaa muutenkin vain noihin Iisan tallin heppoihin, niin ei pääse tallikaan ylikuormittumaan.

Tein tälle microvelboasta tehdylle arabille mukaan tekonahasta suitset, joiden reunoja tuli hieman tikkailtua. Arabi tulee varmaan jossain vaiheessa skh-foorumille myyntiin, mutta täytyy nyt katsoa, milloin semmoisen tempun jaksan tehdä. Jos joku kuitenkin sattuisi tämän postauksen perusteella kiinnostumaan tästä, kyselyitä voi esittää skh-foorumilla yksityisviestitse, olen itse siellä nickillä Jenny, tai jos et ole foorumilla, voit kommentoimalla pyytää minua ottamaan sähköpostitse yhteyttä. Hinnasta voidaan neuvotella.









maanantai 16. helmikuuta 2015

Ratsastelua

Vihdoinkin saan tänne ratsastelukuvia, kun sain eilen isäni ylipuhuttua ottamaan niitä. Siinä suhteessa hän oli kyllä toivoton, että hän jo yhden kuvan otettuaan pitkillä ohjilla menosta kysyi, että joko riitti. Raukka kauhistui, kun selitin, että alkaisin juuri hypätä ja että hänen olisi otettava kuvia jokaisesta hypystä. Onneksi isäni on sentään hyvä valokuvaamaan, joten ylipuhumisen jälkeen olin aivan tyytyväinen hänen otoksiinsa.


Menin itse Herkulla. Myös Jolie ennätti jossain vaiheessa mukaan, ja hän meni suurimman osan ajasta Paladinilla, mutta hän oli niin ihastunut Herkkuun, että hän kokeili myös sitä moneen otteeseen. Paladinilla onkin oikeastaan aika kamalaa hypätä esteitä, sillä sen painopiste on siihen mielestäni väärä ja sen pitkä harja tulee jatkuvasti eteen. Lisäksi valitsin sille Jolieta kiusatakseni lännensuitset. Paladinista en nyt laita tähän hyppykuvia, sillä juurikin tuo tiellä hulmuava harja saa kuvat näyttämään aika kamalilta.


Ensiksi menin siis käyntiä pitkin ohjin.


Sitten kokosin ohjat ja menin vielä hetken käyntiä ja ihan muutaman askeleen ravia. Olin eilen laiska (tai sitten vain väsynyt, kun olin aiemmin päivällä voimistellut pari tuntia, kävellyt ja juossut), enkä jaksanut verrytellä sen paremmin, vaan aloin suoraan hypätä.

En ollut kyllä hypännyt vähään aikaan, joten annettakoon tällä kertaa anteeksi, että pääsin vain 70 cm. En kyllä muutenkaan ole hyvä esteissä ja olen päättänyt, etten esim. enää aio kilpailla niissä ollenkaan. Kouluratsastus on enemmän minun juttuni.

Ensimmäiset pienemmät esteet menivät ihan siedettävästi.




Mutta kun esteet kasvoivat, kasvoi myös tyylitaso.

Pahimpia kuvia en tähän edes laita, vaan vaihdetaan aihetta. Mennään kokonaan toiseen henkilöön.

Jolie nimittäin kokeili Herkkua ja hyvähän siinä sitten on, kun osaa hypätä.



Hieman eri näköistä kuin minun ratsastukseni.

Este-epäonnistumisteni jälkeen menin lohdukseni pikkuisen koulua.


Tällaista tällä kertaa. En talvisin ratsastele kovin usein, joten taitoni olivat hieman ruosteessa.

Herkusta vielä pieni maininta. Olen päättänyt sen roduksi amerikanponi-shetlanninponiristeytyksen, sillä kun aloin selvitellä, sain selville, että Herkun mallikuvana toiminut poni on jonkin sortin tiikerinkirjava, ja kyseistä väritystä ei kovin monella rodulla esiinny, amerikanponi siis siitä.









lauantai 14. helmikuuta 2015

Hyvää ystävänpäivää kaikille!


Hellä katse ja hörähdys.

Hevonen antaa rakkaallen kaiken minkä voi, kun taas ihminen vain pienen osan siitä. 

lauantai 7. helmikuuta 2015

Herra Herbertti






Tällainen otus liittyi eilen hevoskatraaseeni. Kyseessä on Sailan tekemä poniori. Rotua en ole vielä tarkasti päättänyt, mutta saattaa hyvin päätyä risteytysponiksi. Hepan nimeksi annoin Herra Herbertti, kutsumanimeltään tämä ponimus on Herkku.

Mukaan tuli Sailalta kuvassa näkyvien meksikolaisten lisäksi myös pari muuta kivaa varustetta, mutta eilen kamerasta loppui akku kesken kuvauksien, joten esittelen ne myöhemmin.

Herkku tehtiin käyttäen värien puolesta mallikuvana yhtä tuntemaani ponia.

Erikoinen kuviointi kaulassa johtuu siis klippausjäljestä, jossa näkyy ihoa läpi.

Luonteesta tulee myöhemmin lisää, sillä en ole vielä täysin päättänyt sitä. Eilinen koeratsastus tuntui kyllä muutamia pukkeja lukuunottamatta ihan mukavalta, mutta meninkin lähinnä vain käyntiä.

Nyt on kokeista selvitty ja Herkku tuntuu kuin palkinnolta niistä!


perjantai 6. helmikuuta 2015

Arvonnan tulokset

Arvoin tulokset puolueettomalla arvontakoneella. Tai no, oikeastaan se oli tällä kertaa puolueellinen, koskapa se valitsi voittajaksi ystäväni Kittyn, jolla tapaa muutenkin olla aivan liian hyvä arpaonni.

Onnittelut voittajalle ja kiitos kaikille osallistuneille! Osallistujia olisi saanut olla enemmänkin, mutta ehkäpä ensi kerralla sitten. Lupaan pitää seuraavan arvonnan viimeistään sitten, kun rekisteröityneitä lukijoita on kaksikymmentä.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Kaikki keppihevoseni kautta aikojen



Keppihevoset ovat aina kuuluneet elämääni. Ensimmäiset keppihevoseni olivat kaupan keppihevosia. Ensimmäisen sellaisen sain muistaakseni jo kolmevuotissyntymäpäivälahjaksi. Aluksi otin keppihevoset enemmän leikin kannalta, sillä olin tuolloin sen verran nuori. En laita tähän nyt niistä kuvia, sillä varmasti jokainen tietää, miltä kaupan keppihevoset näyttävät ja ainakaan itseäni ei niiden katselu miellytä. Eikä minulla välttämättä edes olisi kaikista kuvaa.

En muista, olinko esikoulussa vai ensimmäisellä luokalla, kun sain ensimmäisen käsintehdyn keppihevosen. Kinuin nimittäin äitini tekemään sellaisen. Tuolloin en kylläkään valinnut kangasta kaikkein järkevimmin...








...vaan lempivärini mukaan.

Tämän komean sinisen orin nimi oli Apollo ja rodultaan se oli islanninhevonen. Apollo oli kunnon villiori, jonka tapana oli tehdä äkkinäisiä ryntäyksiä laukkaan ja jahdata tammoja.

Olisinkohan täyttänyt yhdeksän vuotta, kun sain Hifulin lahjaksi mummultani ja papaltani. Se oli jo siniseen karvapalleroon ja laumaan kaupan keppihevosia verrattuna hyvin pramea ratsu.








Hiful oli mummuni tekemä risteytyshevosruuna. Se oli ratsastaessa aloittelijoille hyvin kiltti ja rauhallinen, mutta kokeneempaa ratsastajaa se saattoi hieman testata piloillaan, kuitenkin aina pilke
silmäkulmassa. Hoitaessa Hiful oli hyvin kiltti kaikille. Hiful oli kuitenkin hyvin kateellinen muille hevosille, jos ne saivat vähänkin enemmän huomiota.

Hifulin jälkeen mummuni innostui tekemään minulle myös kaksi seepraa, Serafinan ja Sepeteuksen. Serafinaa kutsuttiin Seraksi ja Sepeteusta Sepeksi.








Sera






Sepe

Sepe oli todellinen "villiseepra", koska sen tapana oli ratsastaessa säikähdellä kaiken laista. Vaikka nyt olenkin sitä mieltä, että jos seepralla ratsastetaan, vieläpä ilman suitsia, joita ei tuolloin tällä kaverilla ollut, täytyy sen olla jonkin poikkeuksellinen yksilö. Sera oli kaikin puolin kiltti ja se osasi kaikki mahdolliset koululiikkeet, joita vain tuolloin tiesin olevankaan.

Aika pian näiden saannin jälkeen tuli pitkä tauko keppihevosilla ratsastamiseen. Tuolloin en ollut edes siinä mielessä harrastanut keppihevosia, että otin hevoset esille hyvin harvoin ja en tiennyt mitään nettipiireistä tai keppihevosen tekemistä eikä ratsastuksenikaan mitään korkealaatuista ollut.

Tauon loppupuolella olin saanut uuden ystävän, Kittyn. Tämä oli hieman alle kaksi vuotta sitten, joten olimme molemmat nuorempia kuin nyt. Sen lisäksi Kitty oli vielä minua nuorempi, joten hän halusi tuolloin, ainakin minun mielestäni, leikkiä aivan liiallisissa määrin. Kun en enää vitosluokalla jaksanut millään pyöritellä leluja, Littles Pet Shoppeja ja muita yhtä laadukkaita, käsissäni, ehdotin Kittylle, että menisimme ratsastamaan vanhoilla keppihevosillani.

Innostuimme keppihevosista (tai ainakin minä innostuin, Kittylle kyllä edelleen kelpaisivat ainakin jonkin aikaa lelut). Ja siitä se lopullisesti lähti molempien osalta, pikku hiljaa.

Pidin jonkin aikaa vielä kaupan keppareitakin, mutta Hifulilla tuli ratsasteltua kaikkein eniten.

Jossain vaiheessa innostuin lopulta ajatuksesta tehdä itse keppihevonen. Sain päähäni tehdä siitä amerikanratsuhevostamman. Hevonen oli kyllä ruma ja lopputukselle olisi sopinut paremmin roduksi vaikkapa suomenhevonen kuin saddlebred. Lisäksi hevonen oli aivan jättimäinen, koska mummuni oli sanonut, että kaavasta tulee helposti liian pieni ja otin sen hieman liian tosissani. Mummuni auttoi minua tuolloin hevosen teossa.



Helsinki Horse Fair -messuilta näyttelyistä.

Nimeltään tämä amerikanratsuhevostamma oli Royal Milk Hair. Harja olikin kyllä hevosen hienoin osa. Royal oli hyvin herkkä ja säikky. Se vihasi esteiden hyppäämistä eikä niitä sillä muutenkaan kokoonsa puolesta olisi harrastettu.

Tähän mennessä hevosissani ei ollut hirveästi kehumista. Päätin kuitenkin osallistua vuoden 2014 SM-kisoihin koulumestaruuteen Hifulilla. No, aloittelevana keppihevosharrastajana ei minulla tietenkään mennyt kovin hyvin, mutta sen verran SM-kisoista oli minulle hyötyä, että näin siellä siellä tosiharrastusta ja se innosti minua kehittämään harrastukseni laatua.

Sen lisäksi kisoista tarttui mukaani uusi heppa, Maikkenin tekemä kirjava. Ilman suurempaa mielikuvitusta laitoin myös sille roduksi amerikanratsuhevosen. Kyseessä oli ori ja nimeksi annoin Let's Saddle This Fred hieman vitsinä rodun toisesta nimityksestä, saddlebredista. Kutsumanimeltään tämä hellyydenkipeä esteratsu oli sitten ihan vaan Fred.








Näihin aikoihin katosivat kaupan keppihevoset tallistani. Annoin niitä ystävilleni ja yhden lopetinkin.

Alkukesästä ostin skh-foorumin Kikalta Willowherb-nimisen puoliveriorin. Wili oli todella herkkä ratsastettava ja se kuunteli tarkasti ratsastajan apuja. Joskus Wili saattoi olla kuitenkin hieman innokas, erityisesti maastossa. Wilillä hypättiin ja mentiin lännenratsastusta.








Sain pian Wilin jälkeen tehtyä myös ensimmäisen sukkakepparini.






Fallu oli hyvin reipas ja herkkä, mutta kiltti islanninhevostamma, joka rakasti maastoilua. Se inhosi ohjista vetämistä ja hermostui jo niiden tuntumalla pitämisestä.

Tämä kesä oli kyllä hevosten saamisen aikaa! Äitini nimittäin vielä lupasi, että saisin tilata Iisan tallilta hevosen varusteineen. Tästä sai alkunsa nykyinenkin hevoseni, Paladin.








Paladin on kiltti ja suhteellisen rauhallinen irlannincobori. Menoakin kuitenkin löytyy tarvittaessa, ja Paladinilla mennäänkin joskus harrastemielessä lännenratsastusta. Kouluratsastuksessa Paladin kuitenkin loistaa parhaimmillaan, sillä ori tottelee ratsastajan jokaista apua ja se omaa upeat askeleet. Hypätessä Paladin on joskus hieman kömpelö, mutta se tekee kuitenkin joskus ihan kiitettäviäkin suorituksia.

Alkusyksystä sain syntymäpäivälahjaksi Jolielta hänen tekemänsä shetlanninponitamman. Jolie halusi ilmeisesti ärsyttää minua ja antoi hevosen tiedollisena. Kokonimi tällä tammalla oli Puksulan Pikajuna ja sitä kutsuttiin Pullaksi. Pulla oli enemmän ravipainotteinen, ja ratsastaessa se teki kaikki keksimänsä jekut.






Tämän jälkeen sain Pandan. Vaihdoin sen Frediin Jolien kanssa. Jolie on nyt hieman vaihdellut Fredin tietoja, joten amerikanratsuhevosoria Let's Saddle This Frediä ei ole enää olemassa.






Pantomime, kutsumanimeltään Panda, on kiltti ja kuuliainen ratsuponitamma, joka hyppää hyvin ja erityisesti kouluradalla näyttää parhaita puoliaan. Panda soveltuu kuitenkin aivan yhtä hyvin myös rapsuteltavaksi pullaponiksi, jonka tapaan hukuttaa pinkkiin.

Tähän mennessä oli hevosia tullut aika mukavaan tahtiin, mutta kaikki on katoavaa, niin myös keppihevoset. Pitkään minulla ollut Hiful alkoi mennä hyvin huonoon kuntoon, joten en nähnyt muita vaihtoehtoja, kuin lopettaa koko hevosen. Vaikka Hiful ei ollutkaan kaikkein kaunein, siitä oli tullut vuosien mittaan minulle hyvin tärkeä tunnearvoltaan.

Mutta niinhän se on, että vanhan on väistyttävä kehityksen tieltä. Hiful vaikutti minuun niin syvästi, että päätin uudistaa aivan kaiken. Vähensin radikaalisti hevosiani ja päätin, että pitäisin siitä lähtien vain paria Sailan tekemää heppaa. Pidän Iisan tallin hevosten ilmeestä ja ne ovat hyvin siistejä.

Panda ja Paladin saivat siis jäädä, muut tyhjensin. Jokunen raato odottaa vieläkin kaapin perällä sitä, että aktivoituisin laittamaan ne myyntiin. Paitsi Apollo meni eräälle tuntumalleni henkilölle.

Kaksi hevosta oli aika vähän, joten pian hevoskatraaseeni liittyi myös Piaffitar. Se on kaikin puolin kiltti, mutta todella herkkä Sailan tekemä andalusianhevostamma. "Pipsa" on tietysti koulupainotteinen sekin.






Vasemmalta oikealle: Piaffitar, Paladin ja Pantomime.

Tällä hetkellä olen hyvin tyytyväinen kolmeen hevoseeni. Minulla ei ole varsinaista tallia, mutta en sellaista kaipaakaan. Riittää, kun minulla on kolme ihanaista hepoliinia!

Tai oikeastaan aivan kohta neljä.... Eipä siitä nyt vielä sen enempää.