lauantai 21. helmikuuta 2015

Arabi

Niissä minun superaikaansaanoksissani on kestänyt, sillä silmättömiä, korvattomia, harjattomia sekä sieraimettomia raatoja kertyy kyllä ihan mukavasti, mutta korvat ovat vain minulle sellainen kammovaihe, johon kaikki aina tyssää. Tämän kuitenkin olen saanut saatettua loppuun saakka, ja toinenkin on lähes valmis, korvatkin jopa päässä.

En ole kamalasti ennen tätä talvea keppihevosia tehnyt, joten tässäkin kaverissa olisi kyllä ainakin minun makuuni parantamisen varaa. No, en kyllä pidä koskaan missään tilanteessa omasta kädenjäljestäni, enkä koskaan voi tulla omistamaan yhtään omatekemääni hevosta, sillä en vain kestäisi sellaisen katselemista. Parempi rajoittaa muutenkin vain noihin Iisan tallin heppoihin, niin ei pääse tallikaan ylikuormittumaan.

Tein tälle microvelboasta tehdylle arabille mukaan tekonahasta suitset, joiden reunoja tuli hieman tikkailtua. Arabi tulee varmaan jossain vaiheessa skh-foorumille myyntiin, mutta täytyy nyt katsoa, milloin semmoisen tempun jaksan tehdä. Jos joku kuitenkin sattuisi tämän postauksen perusteella kiinnostumaan tästä, kyselyitä voi esittää skh-foorumilla yksityisviestitse, olen itse siellä nickillä Jenny, tai jos et ole foorumilla, voit kommentoimalla pyytää minua ottamaan sähköpostitse yhteyttä. Hinnasta voidaan neuvotella.









9 kommenttia:

  1. Toooosi söpö! Oot taitava! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja todella kiva, että pidät heposesta!

      Poista
  2. Kysyisin vielä vaan miks et halua omatekemiäsi heppoja talliisi!? 0: Tuo vaan on niin ihanaaaaaa<3<3<3<3 aawwss<3 ostaisin mutta ei ole rahaa ja en ota talliini toisten tekemiä... Mut ihana toi ainakin on!! Ps. Käytkö kurkkaa mun blogin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mahtavaa, että pidät! Itse en vain koskaan voi katsoa omaa kädenjälkeäni hyvillä mielin pitkää aikaa, sillä huomaan aina jonkin pikkuvirheen, joka alkaa häiritä minua siinä määrin, että näen lopulta koko hevosen yhtenä punaisena huutomerkkinä. Arvostan tuota periaatetta kuitenkin paljon, vaikkakaan se ei itsellä toimi. Eihän niitä kaikkia hevosia muutenkaan voi välttämättä ostaa, joita haluaisi.

      Olen sen verran utelias henkilö, että olen ainakin kerran jo vieraillut blogissasi. Voisin mahdollisesti vierailla blogissasi vielä uudestaan paremmalla ajalla, jos sellaista joskus satun omistamaan. Mutta vilkaisun perusteella vaikutti ihan kivalta!

      Poista
  3. Paljon tuo suunnilleen maksaisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin näin aloittelevana keppihevosen tekijänä pyytää tuosta suitsineen, postikulut hintaan sisältyen, 30 €. Hintaan eivät sisälly täytteet eivätkä keppi. Jos satuit kiinnostumaan hepoliinista, toimi yllä näkyvien ohjeiden mukaisesti!

      Poista
    2. Mietin asiaa, sillä saan pian rahaa!

      Poista