keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Kaikki keppihevoseni kautta aikojen



Keppihevoset ovat aina kuuluneet elämääni. Ensimmäiset keppihevoseni olivat kaupan keppihevosia. Ensimmäisen sellaisen sain muistaakseni jo kolmevuotissyntymäpäivälahjaksi. Aluksi otin keppihevoset enemmän leikin kannalta, sillä olin tuolloin sen verran nuori. En laita tähän nyt niistä kuvia, sillä varmasti jokainen tietää, miltä kaupan keppihevoset näyttävät ja ainakaan itseäni ei niiden katselu miellytä. Eikä minulla välttämättä edes olisi kaikista kuvaa.

En muista, olinko esikoulussa vai ensimmäisellä luokalla, kun sain ensimmäisen käsintehdyn keppihevosen. Kinuin nimittäin äitini tekemään sellaisen. Tuolloin en kylläkään valinnut kangasta kaikkein järkevimmin...








...vaan lempivärini mukaan.

Tämän komean sinisen orin nimi oli Apollo ja rodultaan se oli islanninhevonen. Apollo oli kunnon villiori, jonka tapana oli tehdä äkkinäisiä ryntäyksiä laukkaan ja jahdata tammoja.

Olisinkohan täyttänyt yhdeksän vuotta, kun sain Hifulin lahjaksi mummultani ja papaltani. Se oli jo siniseen karvapalleroon ja laumaan kaupan keppihevosia verrattuna hyvin pramea ratsu.








Hiful oli mummuni tekemä risteytyshevosruuna. Se oli ratsastaessa aloittelijoille hyvin kiltti ja rauhallinen, mutta kokeneempaa ratsastajaa se saattoi hieman testata piloillaan, kuitenkin aina pilke
silmäkulmassa. Hoitaessa Hiful oli hyvin kiltti kaikille. Hiful oli kuitenkin hyvin kateellinen muille hevosille, jos ne saivat vähänkin enemmän huomiota.

Hifulin jälkeen mummuni innostui tekemään minulle myös kaksi seepraa, Serafinan ja Sepeteuksen. Serafinaa kutsuttiin Seraksi ja Sepeteusta Sepeksi.








Sera






Sepe

Sepe oli todellinen "villiseepra", koska sen tapana oli ratsastaessa säikähdellä kaiken laista. Vaikka nyt olenkin sitä mieltä, että jos seepralla ratsastetaan, vieläpä ilman suitsia, joita ei tuolloin tällä kaverilla ollut, täytyy sen olla jonkin poikkeuksellinen yksilö. Sera oli kaikin puolin kiltti ja se osasi kaikki mahdolliset koululiikkeet, joita vain tuolloin tiesin olevankaan.

Aika pian näiden saannin jälkeen tuli pitkä tauko keppihevosilla ratsastamiseen. Tuolloin en ollut edes siinä mielessä harrastanut keppihevosia, että otin hevoset esille hyvin harvoin ja en tiennyt mitään nettipiireistä tai keppihevosen tekemistä eikä ratsastuksenikaan mitään korkealaatuista ollut.

Tauon loppupuolella olin saanut uuden ystävän, Kittyn. Tämä oli hieman alle kaksi vuotta sitten, joten olimme molemmat nuorempia kuin nyt. Sen lisäksi Kitty oli vielä minua nuorempi, joten hän halusi tuolloin, ainakin minun mielestäni, leikkiä aivan liiallisissa määrin. Kun en enää vitosluokalla jaksanut millään pyöritellä leluja, Littles Pet Shoppeja ja muita yhtä laadukkaita, käsissäni, ehdotin Kittylle, että menisimme ratsastamaan vanhoilla keppihevosillani.

Innostuimme keppihevosista (tai ainakin minä innostuin, Kittylle kyllä edelleen kelpaisivat ainakin jonkin aikaa lelut). Ja siitä se lopullisesti lähti molempien osalta, pikku hiljaa.

Pidin jonkin aikaa vielä kaupan keppareitakin, mutta Hifulilla tuli ratsasteltua kaikkein eniten.

Jossain vaiheessa innostuin lopulta ajatuksesta tehdä itse keppihevonen. Sain päähäni tehdä siitä amerikanratsuhevostamman. Hevonen oli kyllä ruma ja lopputukselle olisi sopinut paremmin roduksi vaikkapa suomenhevonen kuin saddlebred. Lisäksi hevonen oli aivan jättimäinen, koska mummuni oli sanonut, että kaavasta tulee helposti liian pieni ja otin sen hieman liian tosissani. Mummuni auttoi minua tuolloin hevosen teossa.



Helsinki Horse Fair -messuilta näyttelyistä.

Nimeltään tämä amerikanratsuhevostamma oli Royal Milk Hair. Harja olikin kyllä hevosen hienoin osa. Royal oli hyvin herkkä ja säikky. Se vihasi esteiden hyppäämistä eikä niitä sillä muutenkaan kokoonsa puolesta olisi harrastettu.

Tähän mennessä hevosissani ei ollut hirveästi kehumista. Päätin kuitenkin osallistua vuoden 2014 SM-kisoihin koulumestaruuteen Hifulilla. No, aloittelevana keppihevosharrastajana ei minulla tietenkään mennyt kovin hyvin, mutta sen verran SM-kisoista oli minulle hyötyä, että näin siellä siellä tosiharrastusta ja se innosti minua kehittämään harrastukseni laatua.

Sen lisäksi kisoista tarttui mukaani uusi heppa, Maikkenin tekemä kirjava. Ilman suurempaa mielikuvitusta laitoin myös sille roduksi amerikanratsuhevosen. Kyseessä oli ori ja nimeksi annoin Let's Saddle This Fred hieman vitsinä rodun toisesta nimityksestä, saddlebredista. Kutsumanimeltään tämä hellyydenkipeä esteratsu oli sitten ihan vaan Fred.








Näihin aikoihin katosivat kaupan keppihevoset tallistani. Annoin niitä ystävilleni ja yhden lopetinkin.

Alkukesästä ostin skh-foorumin Kikalta Willowherb-nimisen puoliveriorin. Wili oli todella herkkä ratsastettava ja se kuunteli tarkasti ratsastajan apuja. Joskus Wili saattoi olla kuitenkin hieman innokas, erityisesti maastossa. Wilillä hypättiin ja mentiin lännenratsastusta.








Sain pian Wilin jälkeen tehtyä myös ensimmäisen sukkakepparini.






Fallu oli hyvin reipas ja herkkä, mutta kiltti islanninhevostamma, joka rakasti maastoilua. Se inhosi ohjista vetämistä ja hermostui jo niiden tuntumalla pitämisestä.

Tämä kesä oli kyllä hevosten saamisen aikaa! Äitini nimittäin vielä lupasi, että saisin tilata Iisan tallilta hevosen varusteineen. Tästä sai alkunsa nykyinenkin hevoseni, Paladin.








Paladin on kiltti ja suhteellisen rauhallinen irlannincobori. Menoakin kuitenkin löytyy tarvittaessa, ja Paladinilla mennäänkin joskus harrastemielessä lännenratsastusta. Kouluratsastuksessa Paladin kuitenkin loistaa parhaimmillaan, sillä ori tottelee ratsastajan jokaista apua ja se omaa upeat askeleet. Hypätessä Paladin on joskus hieman kömpelö, mutta se tekee kuitenkin joskus ihan kiitettäviäkin suorituksia.

Alkusyksystä sain syntymäpäivälahjaksi Jolielta hänen tekemänsä shetlanninponitamman. Jolie halusi ilmeisesti ärsyttää minua ja antoi hevosen tiedollisena. Kokonimi tällä tammalla oli Puksulan Pikajuna ja sitä kutsuttiin Pullaksi. Pulla oli enemmän ravipainotteinen, ja ratsastaessa se teki kaikki keksimänsä jekut.






Tämän jälkeen sain Pandan. Vaihdoin sen Frediin Jolien kanssa. Jolie on nyt hieman vaihdellut Fredin tietoja, joten amerikanratsuhevosoria Let's Saddle This Frediä ei ole enää olemassa.






Pantomime, kutsumanimeltään Panda, on kiltti ja kuuliainen ratsuponitamma, joka hyppää hyvin ja erityisesti kouluradalla näyttää parhaita puoliaan. Panda soveltuu kuitenkin aivan yhtä hyvin myös rapsuteltavaksi pullaponiksi, jonka tapaan hukuttaa pinkkiin.

Tähän mennessä oli hevosia tullut aika mukavaan tahtiin, mutta kaikki on katoavaa, niin myös keppihevoset. Pitkään minulla ollut Hiful alkoi mennä hyvin huonoon kuntoon, joten en nähnyt muita vaihtoehtoja, kuin lopettaa koko hevosen. Vaikka Hiful ei ollutkaan kaikkein kaunein, siitä oli tullut vuosien mittaan minulle hyvin tärkeä tunnearvoltaan.

Mutta niinhän se on, että vanhan on väistyttävä kehityksen tieltä. Hiful vaikutti minuun niin syvästi, että päätin uudistaa aivan kaiken. Vähensin radikaalisti hevosiani ja päätin, että pitäisin siitä lähtien vain paria Sailan tekemää heppaa. Pidän Iisan tallin hevosten ilmeestä ja ne ovat hyvin siistejä.

Panda ja Paladin saivat siis jäädä, muut tyhjensin. Jokunen raato odottaa vieläkin kaapin perällä sitä, että aktivoituisin laittamaan ne myyntiin. Paitsi Apollo meni eräälle tuntumalleni henkilölle.

Kaksi hevosta oli aika vähän, joten pian hevoskatraaseeni liittyi myös Piaffitar. Se on kaikin puolin kiltti, mutta todella herkkä Sailan tekemä andalusianhevostamma. "Pipsa" on tietysti koulupainotteinen sekin.






Vasemmalta oikealle: Piaffitar, Paladin ja Pantomime.

Tällä hetkellä olen hyvin tyytyväinen kolmeen hevoseeni. Minulla ei ole varsinaista tallia, mutta en sellaista kaipaakaan. Riittää, kun minulla on kolme ihanaista hepoliinia!

Tai oikeastaan aivan kohta neljä.... Eipä siitä nyt vielä sen enempää.



4 kommenttia:

  1. Mitä kameraa käytät kuvien ottamiseen? Ne ovat aika tarkkoja ja hyviä!

    VastaaPoista
  2. Kiva, että kuvien laatu miellyttää silmääsi! Tässä postauksessa on käytetty yhtä sun toista kameraa, puhelimen kamerastakin lähtien. Oma kamerani, jota ainakin nykyisin käytän eniten (osa kuvista onkin vanhempia, koska tässä nimen omaan esitellään vanhoja hevosiani) on Panasonic Lumix G2. Sen lisäksi joskus saattaa blogissani vilahdella myöskin isäni kameran kuvia, koska hänellä on se mukana lähes poikkeuksetta, ja se on vain niin kätevä pihistää ilman turhia kanniskeluita omaan käyttöön, jos hänet jostain pusikosta yllättää.

    VastaaPoista
  3. Ratsastatko keppihevosilla myös vapaa-ajallasi vai pelkästään jos harjoittelet tulevaa kisaa varten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti kisoihin harjoitteleminen lisää motivaatiota, mutta ratsastelen kyllä muutoinkin.

      Poista