keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kevätkilpailut


Minä ja Jolie pidämme kisat 24.5. kisat Helsingissä. Tarkempi ilmoitus löytyy täältä. Ilmoituksen pääsee lukemaan ja kisoihin voi ilmoittautua vain, jos on rekisteröitynyt Skh-foorumille. Lajeina pidämme kaksi koululuokkaa, Barrel Racingin eli "tynnyrinkierron", Working Equitationin nopeuskokeen sekä kaksi esteluokkaa. Lisäksi päivän aikana pyörivät IRL-viralliset näyttelyt!

Tällainen pieni mainostus tällä kertaa, toivottavasti löytyy kiinnostuneita!

Arvonnasta sen verran, että olen nyt päättynyt, mitä teen palkinnoksi ja aloitan väsäämisen heti kun ehdin. SM-kisapostausta tuskin saan valmiiksi ennen loppuviikkoa, sillä koulu pitää tällä hetkellä sen verran kiireisenä.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Working equitationia + arvonta luvassa





Jenny vauhdissa.



Mitä ihmettä Jenny näissä kuvissa oikein hosuu? Vastaus on, että hän yrittää harjoitella WE:tä, joka on keppihevosilla vielä toistaiseksi lähes tuntematon laji.

Olen tosiaan järjestämässä lähiaikoina kisat ja ajattelin, että ottaisin sinne yhdeksi luokaksi työratsastuksen. Kukaan ei kuitenkaan varmasti tiedä mitä se on, joten Jenny-raukan on nyt toimittava mallina. Täytyy kyllä tunnustaa, että kokeiltuani tätä pitkästä aikaa, talven jälkeen, olin tässä aivan surkea. Ensimmäisen kerran round peniin (pyöreään aitaukseen, joka näkyy ensimmäisessä kuvassa) täydessä laukassa ratsastettuani menetin tasapainoni ja mätkähdin näyttävästi maahan. Lisäksi pudottelin rengasta seipäästä, kun yritin samalla pujotella estetolppien välistä. Myös tyylissä ja vauhdissa olisi ollut parantamisen varaa. Voin sanoa, että tämä ei ole ollenkaan niin helppoa kuin miltä se näyttää!

Mutta sitten varsinaiseen asiaan. Kuten tarkkasilmäisimmät ovat varmasti huomanneetkin, on lukijoiden määrä ylittänyt sen 20, joten olisi pikku hiljaa arvonnan aika. Mitä toivoisitte palkinnoksi? En rupea ostamaan mitään, mutta voin kyllä tehdä jonkin varusteen tai mahdollisesti yksinkertaisen hevosen. Mitä te haluaisitte?

SM-kisakuulumiset julkaisen täällä heti kun vain ehdin. Tämä viikko on ollut erittäin kiireinen, mutta viimeistään sitten ensi viikolla.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pieni kurkistus talliin


Varsinaista talliahan minulla ei siis siinä mielessä ole, että tallillani ei ole nimeä, sivuja eikä myöskään muuta toimintaa kuin omaksi iloksi ratsastelu. Lisäksi minulla on vain neljä hevosta. Kurkistetaan kuitenkin hieman hevosten karsinastoon!

Vaatekaappiani siis asuttaa neljä keppihevosta: Paladin, Panda, Pipsa ja Herkku. Jokaisella on oma sanaroilla varustettu, aukeava karsina. Oveen olen laittanut hevosten nimikyltit sekä pienen naulakon, jossa jokaisen kohdalla roikkuu kyseisen hevosen oma riimu.

Karsinaston vieressä on pieni hyllykkö, jossa säilytän mm. loimia, suojia, harjoja, kampoja sekä pieniä kumilenkkejä harjan kiinnitystä varten.


Suitset ovat kaapin oveen kiinnitetyssä naulakossa. Pidän kaapin ovia kuitenkin aina auki, joten niiden voisi sanoa roikkuvan seinällä. Minulla on kaksi naulakkoa, sillä varusteet eivät mahdu yhteen.


Kaapin katonrajassa, hevosten yläpuolella, roikkuu läjäpäin ruusukkeita, joita olen joskus saanut. Pokaaleja ja muita tavarapalkintoja säilytän hyllykön yläosassa. Älkää muuten käsittäkö väärin! En todellakaan ole nykyisin mikään rusettihai, joka kiertäisi kaikkia kisoja läpi. Aloitin vain keppihevosharrastuksen niin nuorena, että tuolloin tuli kerättyä ruusukkeita kaikista mahdollisista leikkimielisistä keppihevoskilpailuista, joita pienille lapsille järjestettiin. Ruusukkeet ovat kuitenkin jääneet muistoksi noista ajoista.


Jos jaksan tehdä asiat oikeaoppisesti, laitan hevosen kuntoon tallikäytävällä. Olen sitonut molempien kaapinovien kahvoihin pitkät riimunnarut, joilla aina laitan hevosen kiinni harjauksen ajaksi. Hevosen työnnän eräänlaiseen telineeseen, joka oikeastaan on isäni hylkäämä, vanha kameranjalusta. Tähän myös aina pystytän hevosen kuvatessani sitä ulkona.


Harjaamisen jälkeen riimu laitetaan kaulalle ja sen jälkeen suitset päähän. Sitten vain irrottelen hevosen ja otan riimun pois kaulalta. Kätevää, eikö vain?

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Hyvää pääsiäistä kaikille!



Jenny, Herkku, Pipsa, Panda ja Paladin toivottavat oikein hyvää pääsiäistä blogin lukijoille!

Nyt on viimein aika paljastaa, mitä koko talviloman puuhasin. Tämä on alunperin oikeastaan tehty Villaharjoja varten, mutta koska sen ilmestyminen lykkääntyy eikä blogini lukijakunta ole mikään aivan hirveän suuri, uskallan jo tänään laittaa tämän tänne!

Toivottavasti teillä kaikilla on oikein mukava pääsiäisloma! Itselläni tuskin tulee olemaan paljon talvilomaa helpompaa, sillä on taas liikaa asioita, mitä pitäisi tehdä. Nauttikaa kuitenkin te minunkin puolestani!


keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Kuulumisia ja pari kuvaa

Tiedän. Postausväli pääsi venymään aivan liian pitkäksi, etenkin kun olen tehnyt itselleni sellaisen lupauksen, että kirjoittaisin tänne joka viikko jotain. Minulla on kuitenkin ollut tähän aivan hyvä syy. Ensiksi koulussa olivat ne kamalat koeviikot, ja nyt kun kokeet ovat ohi, on minun täytynyt keskittyä SM-harjoitteluun.

Niin, SM-kisat ovat jo alle kahden viikon kuluttua. Tässä on ollut niin paljon kaikkea muuta, että olen jättänyt harjoittelun suurimmaksi osaksi viime hetkeen. Tiedän, se ei ole hyvä asia, mutta kokeet ovat kerta kaikkiaan imeneet energiani. Olen kuitenkin tehnyt itselleni hyvän treeniohjelman, jonka ansiosta minun pitäisi pystyä esittämään SM-rata 11.4. Tampereella.

Täytyy myöntää, että maanantaina oli kyllä viittä vaille, etten perunut koko kisoja, kun koulusta ulos astuessani oli yhtäkkiä maan päällä paksu lumikerros. Olin tsempannut itseäni koko päivän siihen, että heti kun pääsisin koulusta, aloittaisin ponnekkaan treenaamisen. Ulos ei sillä kelillä voinut kuvitellakaan menevänsä. Edelliset hyvät talvikenkäni nimittäin tekivät tenän juuri kun lumi oli sulamassa pois, eikä siksi tullut ostettua uusia. Ne kengät, jotka minulla enää ovat jäljellä, ovat aivan kammottavat keppihevosella ratsastaessa.

Onneksi kuitenkin keksin itselleni toisen harjoituspaikan. Kyseessä on taloyhtiömme varasto. Verkkokoppien välisillä pitkillä käytävillä on hyvä tehdä avo- ja sulkutaivutuksia sekä harjoitella eri askellajien puhtautta. Harmi vain, ettei kukaan ole keksinyt jättää kyseiseen paikkaan tilaa ratsastuskentälle.

Toivoa sopii, ettei tömistelyni kaunis liihotteluni aiheuta minkäänlaista häiriötä naapureilleni. Maneesiani kyllä halkovat huolestuttavan suuret putket, mutta eipä kukaan ainakaan vielä ole tullut valittamaan.

Lisäksi ainakin suurin osa lumesta on onneksi jo sulanut pois. Mutta eihän mikään ulkokenttä tietenkään voita rakasta maneesiani! Olin siellä eilenkin kahteen otteeseen.

Aamulla treenasin parikymmentä minuuttia ennen kouluun lähtöä. Myös iltapäivällä treenasin maneesissa Kitin ja uuden ystäväni Marian kanssa. Kävimme Marian kanssa myös ulkona, joten yhteensä treenasin päivän aikana kolme kertaa.

Ulkona valmensin Mariaa kouluratsastuksessa. Opetin hänelle mm. parempaa laukkatekniikkaa. Maria ratsasti vuonohevosorillaan Jaffalla. Tässä pari kuvaa:





Sisällä hyppäsimme ja menimme "kavaletteja"...
Kiti Queenilla, jonka jokin aika sitten tein hänelle.
Maria ja Jaffa.
Kiti kokeilee Pipsaa.



Tukka hyvin, kaikki hyvin!

SM-kisasuunnitelmani alkavat olla selvät. Olen ennen kisapäivää Jolien kanssa yötä mummullani ja papallani, jotka hakevat meidät perjantaina suoraan koulusta. Kisa-aamuna mummu ja pappa vievät minut autolla Tampereen messukeskukselle. Aion olla siellä heti kello yhdeksän, kun messut avataan. Kisapäivänä aion katsella ystävieni ratsastusta, valmentaa Kitä vielä ennen starttia, haastatella ihmisiä Villaharjoja varten sekä tietysti kisata itse koululuokassa sekä koulumestaruudessa. Paladinin voitte nähdä näyttelyssä.

Minulle saa tulla juttelemaan kisapäivänä ja toivonkin, että tutustuisin uusiin ihmisiin! Parhaiten minut varmaan tunnistaa siitä, että ratsastan omilla heposillani. Tai no, Jolie oikeastaan lainaa Herkkua, joten jos Herkun kanssa näette jonkun, saattaa hän ollakin ystäväni. Hänkin kyllä saattaa tietää, missä päin messualuetta minä olen, joten häneltäkin voi kysyä. Mutta jos Piaffittaren kanssa näette jonkun, olen se aika varmasti minä. Voin myös kertoa, että olen lyhyt ja yritän asuvalinnallani jäljitellä kouliratsastajan pukeutumista.

Laitetaan loppuun vielä pari isäni minun harjoittelustani ottamaa kuvaa.





SM-kisoissa nähdään!