torstai 2. kesäkuuta 2016

Linkkaa keppihevosblogisi

Enää kaksi päivää koulua ja sitten alkaa kesäloma! Tämähän tarkoittaa siis sitä, että kokeista on selvitty ja minulla on nyt paljon enemmän aikaa tehdä kaikenlaista, myös päivittää blogia! Ajattelin aloittaa tekemällä hieman isotöisemmän postauksen eli tällä kertaa linkkaa blogisi -postauksen, lukulistani kun näyttää pelottavan tyhjältä keppariblogien suhteen. Mitään suurempia kriteereitä linkattaville blogeille ei ole, kunhan ne ovat ainakin suurimmaksi osaksi keppihevosaiheisia. Osallistuminen tapahtuu kommentoimalla. En tarvitse muuta kuin blogin osoitteen, eli esittely ei siis ole välttämätön. Blogin sisältö puhukoon puolestaan.

Viimeinen osallistumispäivä on 10.6. Tämän jälkeen teen parhaiden blogien esittelypostauksen, jossa arvostelen ne blogit, joista pidin eniten. Jokaisen valitsemani blogin kohdalla kerron, mistä erityisesti pidän ja mitä voisi vielä mielestäni kehittää. Osallistumisehtona on, että saan luvan kopioida blogisi bannerin esittelypostausta varten.

Liityn blogisi lukijaksi vain, jos sen sisältö oikeasti kiinnostaa minua. Olen blogien suhteen varsin nirso ja yleensä seurailen blogia jonkin aikaa, ennen kuin liityn lukijaksi. Täytyy kuitenkin toivoa, että tämän postauksen avulla löytäisin monta laadukasta blogia! Älkääkä silti vähemmän kokeneet bloggaajatkaan arastelko osallistua, sillä annan mielelläni vinkkejä siihen, miten blogia voisi vielä kehittää (jos vain millään ehdin, eli blogeja ei tule tuhotonta määrää, pyrin arvostelemaan kaikki osallistuneet blogit).



Kuvassa ystäväni Kitin hevonen Prinssi. Omista polleistani en ole vielä ehtinyt ottaa kesäkuvia, mutta nyt kun alkaa loma, minulla on reilusti aikaa.